|
VAPAALA - VIIDEN KAPUSTAN KYLÄ |
Vapaalan omakotiyhdistys sai oman tunnuskuvan vuonna 1983. Tunnuskuva on piirretty paitsi usein omaan lehteemme, myös pöytä- ja isäntäväen viiriin. Onpa annos tarrojakin tunnuksesta tehty. Tunnuskuvalle haluttiin jo vuonna 1983, ennen rekisteröintiä, antaa myös heraldinen selitys, mikä kuului näin:
Sinisessä kentässä viisi hopealusikkaa hirsittäin pystyasennossa, niiden päällä kultainen hirsi
Ote lehdestämme 6/1983 selittää
lisää. " Tämä on ns. vaakunaselitystä, josta ei pidä vetää aivan suoria
johtopäätöksiä. Lusikat voivat esimerkiksi olla tinalusikoita. Kun heraldisessa
kielessä ei taida olla tinan ilmaisinta, Robert de Caluwe'n (lehdet 3/1985 ja 2/1993) on
tarvinnut sanoa sitä hopeaksi. Lusikat ovat vertauskuva yhdistävästä ateriasta.
Pieni kylä on ollut omalla tavallaan perhe."
SUOMEN HERALDINEN SEURA on 1992 (lehti 3/1992) merkinnyt rekisteriinsä numerolla 477 VAAKUNAN,
jonka omistaa VAPAALAN OMAKOTIYHDISTYS RY
Heraldinen seura antoi Vapaalan viirille sen virallisen ja juhlallisemman selityksen:
Sinisellä kilvellä viisi paaluttaista hopealusikkaa keskenään
hirsittäin, päällikkeenään kultainen hirsi
Lahjavihje vaikkapa jälkikasvulle
|
|
|
Koko |
Hinta |
|
pituus 5 m |
jäsenille 60 €, ei jäsenille 70 € |
||
|
korkeus 47 cm |
20 € |
||
|
halkaisija 5 cm |
kysele |
||
|
Viirejä on saatavissa Liisa Rajamäeltä osoitteesta Höylätie 20. |
|
||
|
Etukäteissoitto numeroon 854 4367 tai 040-7794192 suotava. |
|
||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|